Onko oikeutettua rankaisemista olemassa?

Kysymys nousee otsikoihin silloin tällöin. Onko esim. aikuisilla oikeutta rankaista lasta, kun tämä on tehnyt kiellettyä? Miten sinä, arvoisa lukijani ajattelet? Provoka­tii­vi­nen kysymys, eikö totta?

Laajennan näkökulmaani, ennen kuin pohdin vastausta kysymykseen. Ymmärrät sen jälkeen paremmin näkökantani.

Meillä kaikilla on ”syyllistävä ajattelu”!

Miltei kaikki suomalaiset (ja sama pätee myös muissa maissa) ovat jo lapsina oppineet ajattelun, josta käytän nimeä: ”Syyllistävä ajattelu”. Sille tavalle ajatella on tunnusomaista etsiä syyllisiä. Kun semmoinen löytyy, tälle suututaan, häntä rankaistaan tai hänelle jopa kostetaan. Mielestämme juuri meillä on oikea käsitys väärästä ja oikeasta. Toinen on siis tehnyt ”väärin”.

Oma käsitykseni on, että syyllistävä ajattelu johtaa siihen riitaan ja vihanpitoon, raivoamiseen ja mykkäkouluun, jota perheissämme ja yhteiskunnassamme on paljon enemmän kuin haluaisimme.

Uuden, erilaisen ajattelutavan ”Tarvekeskeisen ajattelun”, opittuamme emme enää vaivaa päätämme miettimällä onko toinen sanonut tai tehnyt ”väärin”. Tarkennan edellistä: opimme ymmärtämään, että kukaan ei sano tai tee väärin siinä mielessä, että jokainen vain yrittää sanomisellaan ja tekemisellään tyydyttää jotain omaa tarvettaan (vaikka hän ei ehkä aina ole tietoinen tarpeestaan). Pääsemme sen ajatuksen yli, että läheisemme tekee tarkoituksella ja harkiten jotain, mikä satuttaa meitä. Käyttäytymisellään hän vain yrittää tyydyttää jotain omaa tarvettaan.

Suuri oppimistavoite meille kaikille.

Voin jo aistia rajun protestointisi! Kerron vielä erään tärkeän asian:

Saatamme tehdä tai sanoa jotain, josta toinen kärsii, vaikka se ei ollut tarkoituksemme. Voimme edetä kolmen askeleen metodilla opetellessamme tyydyttämään omia tarpeittemme eli siirtyessämme tarvekeskeiseen ajatteluun.

  1. Ensimmäinen askel on, että opimme ymmärtämään, että me teemme tai sanomme asioita yksinomaan siksi, että yritämme niillä tyydyttää omia tarpeitamme. Lähes kaikille tämä on melko epäselvää.
  1. Toinen askel opettaa meitä ottamaan huomioon muut ihmiset. Läheistemme hyvinvointi on meille tärkeää, joten emme halua tuottaa heille ylimääräistä kärsimystä yrittäessämme tyydyttää jotain tarvettamme (josta usein emme edes ole tietoisia).
  1. Kolmas askel vie lähipiirimme tarpeiden tunnistamiseen. Opimme kunnioittamaan ja arvostamaan niitä yhtä tärkeinä kuin omia taråeitamme. Pyrimme kaikin tavoin auttamaan lähipiiriämme saamaan tarpeensa tyydytettyä.

Maailma näyttäisi täysin erilaiselta, jos meillä olisi nämä askeleet hallussamme. Varsinkin kolmas askel on vaikea. Työtä ja vaivaa tarvitaan. Se ei ole turhaa. Se on mahdollista!

Tavallinen esimerkki lapsiperheen arjesta

En halua vaivata sinua liian pitkästi. Otetaanpa esimerkkinä lapsi, joka on tavallista villimmällä päällä, juoksee, meluaa ja riehuu. Miten toimisin tarvekeskeisen ajattelutavan mukaisesti?

Syyllistävässä ajattelussa lapsen meluaminen estää minua keskittymästä. Käsken tätä lopettamaan. Jollei se tehoa, korotan ääntäni. Lopulta uhkaan ”Ellet lopeta nyt heti, saat mennä omaan huoneeseesi ja pysyä siellä.” Ylivaltaa käyttämällä saan lapseni pelkäämään seurauksia ellei hän toimi niinkuin vaadin ja pakotan hänet alistumaan tahtooni. Kas kummaa riehuminen lakkaa.

Voisi päätellä, että toimin oikein: halusin, että riehuminen loppuu ja niinhän se mahdollisesti loppuikin! Yhteiskuntamme ja oikeusjärjestelmämme toimii näin: väärin tehneiltä voidaan jopa riistää vapaus. Useissa maissa kuolemanrangaistus yhä edelleen käytössä, jotkut maat harkitsevat ottavansa äärimmäisen rangaistuksen uudelleen käyttöön.Pelolla ohjaillaan paljon ja kaikkialla.

Haluatko lapsesi tottelevan sinua koska hän pelkää?

Mietitäänpä! Haluammeko, että lapsemme tottelevat meitä rangaistuksen pelosta? Haluammeko ohjata heitä pelolla. Ei: vaan toivomme, että he osaltaan haluavat myötävaikuttaa meidän ja muiden hyvinvoin­tiin.

Lapset tarvitsevat vanhemmiltaan ensin kuulluksi tulemista, ennen kuin he ovat valmiit kuulemaan meidän pyyntöämme. Yllä kerrotussa tapauksessa siis lapsi todennäköisesti halusi vanhempien jakavan riemunsa ja elämänilonsa. Joskus riehuminen voi olla väsymystä, nälkää, surua tms, jolloin on hyvä kuulostella, miten tilanne parhaiten ratkeaisi muutoin kuin huutamalla.

Vaihdetaan käskyt ja vaatimukset pyynnöiksi!

Tarvekeskeisessä ajattelussa opetamme näin lastamme tietoiseksi omista tarpeistaan. Lapset ovat nopeita oppijoita! Tarvekeskeinen ajattelutapa on heille luonteva. Yritetään olla tuhoamatta sitä opettamalla lapsillemme syyllistävää ajattelua.

Esimerkkimme lasta voimme pyytää metelöimään vähemmän. Pyydämme häntä olemaan hiljaa ja antamaan esim. meidän nukkua tovin, jotta me saisimme tarvitsemamme levon. Levänneinä olemme sitten paremmin läsnä ja voimme kuulla hänen tarpeitaan. Voimme kaikki näin paremmin.

Rankaiseminen ei koskaan ole oikeutettu!

Tässä oli näkökulmani laajennus kysymykseen: Onko rankaiseminen koskaan oikeutettua? Vastauksen varmaan arvaat. Se on kielteinen. Rankaiseminen ei ole oikeutettua vaan perustuu väärään ajatteluun. Selvennän vastaustani.

On selvää, että yhteiskunnassa ei voi pitää vapaana henkilöitä, jotka vahingoittavat toisia ihmisiä tai heidän omaisuuttaan. Tarvitsemme edelleen poliisivoimia. Emme tietenkään ota ihmistä kiinni rangaistaksemme häntä! Tuon henkilön kanssa on työskenneltävä. Autamme häntä tarvekeskeiseen ajatteluun. Varmistamme että hän ymmärtää, mikä tuottaa mielihyvää ja mikä epämiellyttäviä tunteita (kärsimystä) ja tulee tietoiseksi tarpeista, jotka ohjaavat meitä kaikkia.

Kun muutos hänessä on tapahtunut, hän on kasvanut yhteiskuntakelpoiseksi. Hänet voidaan päästää vapaaksi. Voimme luottaa siihen, että hän ei aiheuta vahinkoa itselleen eikä muille.

Idealismista realismiin 20 vuodessa?

Kuulostaako idealistiselta? Ehkä niin. Haluan ainakin oman lapseni osalta liputtaa edellä kuvaamani ajattelun puolesta. Uskon, että maailmamme muuttuu paremmaksi, jos ja kun saamme tarvekeskeistä ajattelua levitettyä mahdollisimman laajalle. Visioni on: 20 vuotta ja viha pois Suomesta! Ehkä toiveeni ei tuossa ajassa toteudu. 20 vuodessa voi kuitenkin olla mahdollista saada ns. ”kriittisen massan” eli suuren osan ihmisistä siirtymään uuteen ajatteluun. Se olisi mullistavaa ja yhteiskuntaa läpikotaisin muuttavaa.

Kevättä odotellessa rauhaa ja levollisuutta kaikille!

Ja kuten aina, toivon, että kommentoit. Kerro, mitä ajatuksia tämän lukeminen sinussa aiheutti!

Ystävällisin terveisin
Lars E Granskog
Rauhallistaja, vihanhallintakouluttaja ja sovittelija
040 568 98 24
[email protected]
www.vihanhallinta.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *