Todellinen joulurauha

Kun kirjoitan tätä, jouluun on aikaa seitsemän viikkoa. Monet odottavat suurta juhlaa saapuvaksi! Rakkauden, lämmön ja rauhan juhlaa. Silloin varataan aikaa itselle ja läheisille. Tehdään asioita yhdessä, ja kaikilla pitäisi olla hyvä mieli.Menneiden joulujen uutisotsikoista tiedämme, että joulu on monelle rankkaa aikaa. Stressin taso nousee, kun niin monet asiat on saatava kuntoon. Lahjarumba vie jotkut melkein perikatoon. Luulemme, että lahjojen määrä viestii siitä, että välitämme rakkaistamme.  Jos pääsemme kurkistamaan kotien kulisseihin, saatamme yllättyä joulunajan pahoinvoinnista, emme niinkään välttämättä hyvinvoinnista.

Olen noin kahdeksan vuotta saanut auttaa ihmisiä pois suuttumisesta ja vihasta. Se on ollut hienoa aikaa! Työ on ollut antoisaa. Mieleni on kiitollinen.  Tänä vuonna olen ajatellut aiempaa enemmän joulua ja joulurauhaa. Monia vuosia sitten sain itse karsittua suuttumista ja vihaa elämästäni ja lähes ilman niitä on mukava elellä. Rauhallisella mielellä on hyvä jatkaa.

Toivon, että saan tuon viestin mahdollisimman monelle: Jokainen meistä voi saavuttaa pysyvän rauhan ja levollisuuden elämässään ja suhteessa läheisiinsä. Onnistumiseen tarvitaan vahva motivaatio, muutos ja luja tahtotila, että muutos tehdään NYT. Kysymys on valinnasta: haluammeko jatkaa syyllistävää ajattelua ja siitä kumpuavaa suuttumista, vihaa, raivoa ja mielen pahoittamista ja loukkaantumista. Voimme myös valita toisin ja nähdä vaivaa uuden tarvekeskeisen ajattelutavan oppimiseksi. Tästä puolestaan seuraa pysyvä mielenrauha ja levollinen olo.

Muutokseen saattaa kulua vain muutama päivä tai muutamia viikkoja. Vielä ehtii saada riidattoman, rakkauden täyttämän joulujuhlan! Muutoksen rajuus voi yllättää, positiivisesti. Sitä voi olla vaikea uskoa! Sain asiakkaaltani luvan julkaista alla olevan palautteen. Se kertoo tuoreen esimerkin lähes loppuun palaneesta äidistä, joka päivittäin huusi ja raivosi pienille lapsillensa:

Ennen: (äiti kirjoitti minulle näin)

”Hei. Olen kahden lapsen äiti ja elän avioliitossa ihanan miehen kanssa. Elämä ulospäin vaikuttaa hienolta, mutta sisälläni aina vaan kytevä viha estää oikeastaan jopa elämästä tätä elämää. Olen jutellut monien kanssa ja koittanut hillitä kiukkuani, joka purkaantuu aina ja vain viattomiin 4 ja 2,5 vuotiaisiin lapsiimme. Omassa lapsuudessani isä oli ankara ja huusi usein. Sairastuin anoreksiaan teini-iässä ja nyt lasten myötä patoutuneet vihat pulppuavat ulos.

 

Suutun lapsille aika pienistäkin asioista. En ole koskaan lyönyt tai esim. tukistanut mutta kovakourainen olen ollut ja huutanut kamaluuksia omille lapsilleni. En esim. kiroile normaalisti koskaan, mutta suuttuessani kiroilen paljon.

 

Olen ihan totaalisesti loppu! Monesti on ollut mielessä jopa lähteminen pois, koska tiedän, ettei seurani tee hyvää lapsilleni. Itsemurhakin on välillä juolahtanut mieleen masennuksen myötä. Nyt en enää jaksa kantaa tätä vihan taakkaa sisimmässäni. Asumme Lounais-Suomessa ja käyn töissä. Mieheni tekee pitkää päivää enkä tiedä miten saisin järjestettyä käynnin Helsinkiin.”

 

 

Jälkeen: (Ehdotin hänelle vihanhallinnan etäkurssia. Asiakkaani osti sen. Etäkurssin avulla voi omassa rauhassa ja omassa tahdissa opiskella vihanhallintaa. Sain alla olevan viestin noin viikon kuluttua siitä, kun asiakkaani aloitti etäkurssin suorittamisen).

”Tuota… Tässä on nyt päässyt käymään niin, että ei ole kiukuttanut siitä päivästä lähtien kun luin e-kirjan vihanhallinnasta. 

Ennen joko suutuin, harmistuin, huusin tai raivostuin suunnilleen kerran päivässä jos oli normaali arki kotosalla. Nyt en ole oikeastaan edes ollut lähellä suuttumista, vain pari kertaa hetkellinen hmph-olo. Ennen yritin olla huutamatta ja päätin, etten enää huuda lapsille. Nyt en ole edes yrittänyt ja kaikki on sujunut hienosti! En ole pariin yöhön saanut nukuttua pahan flunssan takia. Ennen sellaiset tilanteet olivat todella räjähdysalttiita, kun olin huonovointinen ja väsynyt. Kummasti vaan ei ole silti kiukuttanut. Ihmeellisintä on, että etenkin meidän poika, joka ennen ei yhtään tykännyt halailla tai olla sylissä; sanoo nykyään ensimmäisenä aamuisin: ”Ihana äiti, olet kiva!” ja tulee oma-aloitteisesti halailemaan. Tyttären kiukut (jotka ennen tietenkin vain pahentuivat kun itsekin olin turhautunut) menevät nykyään hetkessä ohi. Koko perhe-elämä on muuttunut paremmaksi ja mieheni sanoikin pari päivää sitten osuvasti että elämä on palannut minuun.

Ajattelen lapsistani nyt paljon rakkaudellisemmin kuin aikaisemmin! Heidän kiukkunsa ovat vähentyneet ja meillä on paljon hauskempaa yhdessä ja vietän mielelläni aikaa heidän kanssaan. (sen sijaan että ajattelisin heidän olevan riesa ja toivoisin heidän jättävän minut rauhaan, kuten aiemmin tein.)”

 

Iloitsen siitä, miten nopeasti äiti oli saanut helpotusta ahdinkoonsa. Kun hän vielä saa opiskeltua etäkurssin loppuun asti, hänen vihanhallintaosaamisensa syventyy merkittävästi. Olen ehdottanut, että hän opiskelisi sitä yhdessä miehensä kanssa. On tärkeä, että molemmat puolisot oppivat uuden tavan ajatella. Heistä tulee näin toistensa tukihenkilöitä.

Tätä kirjoittaessani iloitsen perheen uudenlaisesta joulusta. Suuttumisen, räyhäämisen ja stressaamisen voi jättää: rauhallinen mieli rauhallisessa kehossa. Elämä täyttyy hyvistä asioista, jotka ovat vieläpä ilmaisia! Rakkaus ja lempeys vallitsevat perheenjäsenten välillä. Tätä varmaan tarkoitetaan joululaulussa, jossa toivotaan, että ”Oi jospa meillä ois joulu ainainen”.

Haluathan, että sinunkin joulusi on rakkauden täyttämä.  Vielä ehdit oppia tarvekeskeisen ajattelun. Muutos on mahdollinen. Ota yhteyttä!

 

Tarjolla on uusi tuote, josta kerron enemmän seuraavassa kuukausikirjeessä:

Kaikkien aikojen joululahja – äidille tai isälle tai puolisolle tai jollekin muulle:

Kiitollisuus on valtava voimavara. Käytämme sitä aivan liian vähän. Tässä pikakurssissa opetan sinut kirjoittamaan koskettavan joulukortin läheisellesi, joka voi olla esim. isäsi, äitisi, puolisosi, lapsesi. Voit olla varma, että joulukortista tulee koskettavin, jonka henkilö on koskaan saanut sinulta. Tee hänet onnelliseksi ja iloiseksi! Joulu on juuri tulossa!

Henkilö voi jo olla tuonpuoleisessa tai yhä elossa. Jos koet, että jäi monia asioita sanomatta edesmenneelle ja kiitos lausumatta, voit aivan hyvin tehdä sen nyt. Hän kuulee kiitoksesi.

  • Tuotteen sisältö: – Kiitollisuuden ilmaiseminen (ohjeteksti) – Vihapäiväkirja (lomake ja siihen liittyvä ohjeteksti) – e-kirja vihanhallinnasta (antaa toimintamallin uudelle ajattelulle)

Hinta: 20 €/kpl

Tilaa heti ja tee tänä jouluna joku sinulle läheinen ja tärkeä ihminen todella iloiseksi!

 

Hyvää alkutalvea sinulle lukijani!

Ystävällisin terveisin

Lars E Granskog Rauhallistaja 040 568 98 24 [email protected]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *